Contact us
31.10.2019

Vantaan koskipuisto

Vantaan kaupunki investoi useita miljoonia euroja Tikkurilan koskipuiston rakentamiseen. Hanke alkoi kesällä padon purkamisella ja jatkuu vähintään seuraavat kaksi vuotta. Jokiluonnon virkistyskäytön ehdoilla toteutettavan elvyttämisen ohella olennainen osa hanketta on hulevesien käsittelyn tehostaminen, johon löydettiin Vantaan kaupungin ja Sipti Infran yhteistyöllä innovatiivisia ratkaisuja.

Vantaanjoki on ollut merkittävä kalajoki ainakin 1300-luvulta lähtien ja joen tärkein pyyntikala on ollut meritaimen. Jokiveden pilaantuminen ja uoman valjastaminen vesivoimantuotantoon romahduttivat kalakannan pitkäksi aikaa, kunnes Vantaa kaupunki teki uraauurtavan päätöksen toimista joen ja sen ympäristön tilan kohentamiseksi.

Päätöksen seurauksena Vantaa järjesti kolme vuotta sitten jokiympäristön maisema-arkkitehtikilpailun, jonka voittajaksi selvisi Loci-maisema-arkkitehdit. Yhteistyössä Sipti Infra kanssa maisema-arkkitehtoniset ideat voidaan toteuttaa vankalla teknisellä asiantuntemuksella. Sipti Infralaiset tarttuivat hankkeeseen enemmän kuin mielellään, sillä projektilla pääsimme tuomaan erityistä hulevesiosaamistamme esille täysin uudentyyppisessä hankkeessa, jossa kuljetaan virkistyskäytön arvot edellä.

Hankkeen edistyessä meritaimenkin löysi reittinsä uomaan lähes välittömästi sen jälkeen, kun pato oli purettu ja Tikkurilankoski oli entisöity kalojen lisääntymisalueeksi. Parhaimmillaan koskessa on nähty samanaikaisesti toistakymmentä meritaimenta. Innokkaimpien kalastusharrastajien on kuitenkin jätettävä kalustonsa kotiin, sillä meritaimenten pyydystäminen on kielletty voimassa olevalla suojelusäädöksellä.

Hulevedet kuriin

Sipti Infran ehkä keskeisin tekninen panos Tikkurilan koskipuiston tämänhetkisessä toteutusvaiheessa liittyy hulevesien hallintaan. Aiemmin haasteena olleiden jätevesipäästöjen minimoinnista painopiste on siirtymässä hulevesistä aiheutuvien haittojen hallitsemiseen. Sipti Infran aloitteesta Tikkurilan koskipuistohankkeen ensimmäisessä vaiheessa otettiin käyttöön alun perin Ruotsissa kehitetty hiekan ja biohiilen yhdistämiseen perustuvaa hulevesien puhdistusteknologiaa. Suuri osa hulevesien mukana kulkeutuvista epäpuhtauksista on kiintoaineessa, jolloin hulevesien käsittely on ensisijaisesti kiintoaineiden poistamista. Kun kiintoaineksen lisäksi halutaan pienentää fosfori- ja typpipitoisuuksia, niin tarvitaan myös hiekkabiohiilisuodatuksen kaltaisia ratkaisuja. Hulevesien puhdistus on Tikkurilan kaltaisessa tiiviissä kaupunkiympäristössä välttämätöntä toteuttaa ratkaisuna, jossa puhdistus tapahtuu lähellä purkupistettä, eli putken päätä.

Hulevesisuunnitteluratkaisuissamme korostuu hulevesien puhdistuksen tärkeys ja kuinka merkittävää se on luonnon kannalta. Puhdistus on suuri haaste, eikä vähiten siksi, että viime aikoina maailmalla on havahduttu mikromuoviongelmaan, jossa muovit liukenevat vesistöihin. Sanotaan, että Itämeremme alkaa hulevesikaivosta, niin jokainen edistysaskel hulevesien puhdistamisen tehostamisessa on askel maailmanlaajuisenkin ongelman ehkäisemiseksi.

Lue myös muut artikkelimme >>
Contact us
Sipti Infra Oy
Business ID 2488734-7
Helsinki Office
Vanha Helsingintie 18 A 
00700 Helsinki
Lahti Office
Svinhufvudinkatu 23 A 
15110 Lahti
Email addresses are in form of 
firstname.lastname@sipti-infra.fi
Staff >>Terms of Service

    cross